Ajankohtaista
Yhteistyökumppanit
- Patentti- ja rekisterihallitus
- TEKES
- Keksintösäätiö
- Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistys
- EUWIIN
- QUIN -verkosto
- GWIIN -verkosto
- Naisyrittäjyyskeskus
ohjeita, ideoita ja tilastoja
SUOMALAISTEN INNOVATIIVISTEN NAISTEN KONTAKTIVERKOSTO
Rohkenetko ottaa ensiaskeleen ja olla muutoksentekijä?
Kuka tahansa voi olla keksijä
Miltei kuka tahansa voi olla tuleva keksijä. Jokainen on joskus
aloittanut ensikeksinnöllä. Ideat eivät katso
sukupuolta, ikää tai sosiaalista asemaa. Hyvät ideat
eivät välttämättä synny
järkeilemällä. Vain niiden kehittäminen vaatii
järkeilyä. Tie ideasta tuotteeksi markkinoille on
monipolkuinen, mutta asiantuntijat auttavat matkalla, ja
hyvästä keksinnöstä voi tulla myös
keksijän elinkeino.
Jos Sinulla on hyötyidea
Älä sivuuta ideaasi olankohautuksella. Kaikki hyvät
tuotteet, menetelmät, järjestelmät, liikeideat,
yhteiskunnalliset ideat ym. kehitelmät ovat syntyneet siten,
että idean saanut on uskonut itseensä ja ideaansa nähden
vaivaa sen toteuttamiseksi.
Sijoita tarpeellinen määrä aikaa ja energiaa idean katsastukseen
Älä lähde liikkeelle valmistautumatta. Varmista,
että ideasi on uusi. Voit hakea tietoa myönnettyjen
teollisoikeuksien rekisteristä (patentit, hyödyllisyysmallit,
mallioikeudet). Kannattaa aluksi selvittää, onko vastaava
idea jo olemassa tekemällä tai teettämällä
ideallesi maksullinen uutuustutkimus Patentti- ja
rekisterihallituksessa (PRH). Omatoiminen voi itse käydä
tutkimassa asiaa PRH:n kirjastossa tai käyttää PRH:n
internetissä olevia maksuttomia tietokantoja.
Joudut ilmeisesti hakemaan vastauksia myös kaupallistamisen
asiantuntijoilta; raaka-aineiden tuntijoilta, valmistajilta,
markkinoinnin asiantuntijoilta ym.
Älä kerro ideastasi ilman salassapitosopimusta äläkä julkista keksintöä ennen sen suojausta.
Ideoilla on nimittäin taipumus karata omille teilleen –
varsinkin kaupallistamisen asiantuntijoiden kautta. Julkistaminen tekee
keksinnön tunnetuksi, ja tunnettuus on uutuuden este. Tunnettua
keksintöä ei voi suojata.
Olipa päätöksesi jompikumpi
lähteä kaupallistamaan ideaa tai jättää
asia sikseen, olet joka tapauksessa avannut ikkunan ideoiden maailmaan
ja yhtä kokemusta rikkaampi. Uuden tiedon ansiosta olet
entistä viisaampi ja valmiimpi vastaanottamaan uuden idean.
Vaivannäkösi ei ole mennyt hukkaan.
Rekisteröi keksintö omiin nimiisi
Keksinnön suojaamiseksi löytyy vaihtoehtoisia tapoja; voit
hakea patenttia, hyödyllisyysmallia tai mallisuojaa, Joissakin
tapauksissa voit soveltaa tekijänoikeutta.
Rekisteröintiä hoitava viranomainen on Patentti- ja
rekisterihallitus Helsingissä.
Turvaudu yhteiskunnan tarjoamaan neuvonta- ja rahoitusapuun
Hyvät ideat ovat tärkeitä yhteisön
menestymiselle ja hyvinvoinnille. Siksi valtio tarjoaa apua
keksintöjen hyödyntämisen alkuvaiheissa. Ylin
keksintötoimintaa edistävä viranomainen on Kauppa- ja
teollisuusministeriö.
Ensikeksijälle helpoin tapa idean katsastuksessa ja
hyödyntämisessä on lähestyä
Keksintösäätiötä tai säätiön
keksintö- ja innovaatioasiamiehiä, joita on TE-keskuksissa ja
yliopistoissa. Myös Patentti– ja rekisterihallitus tarjoaa
neuvonta-apua. Nämä viranomaiset ovat salassapitovelvollisia,
joten heidän puoleensa voi kääntyä
pelkäämättä idean karkaamista kolmannen osapuolen
käsiin.
Ole aktiivisesti valpas
Tämä tarkoittaa, että sen lisäksi, että
olet valpas keksintösi kaupallistamisessa, seuraat aktiivisesti,
mitä ympärillä tapahtuu. Maassa toteutetaan jatkuvasti
useita ideakilpailuita, joihin voit ottaa osaa. Näitä ovat
esim. maakunnalliset INNOSUOMI -kilpailut, joihin osallistuneista
keksinnöistä valitaan valtakunnalliset voittajat. Myös
yksityiset ja järjestöt järjestävät omien
alojensa ideakilpailuista.
Osallistuessasi kilpailuihin varmista, että kilpailujen
säännöt noudattavat nk. ”hyvää
ideankäsittelytapaa”. Hyviin tapoihin kuuluvat mm.
asialliset palkinnot, salassapitovelvollinen raati, jonka jäsenet
ovat julkisesti tiedossa, sekä omistusoikeus keksintöön.
Ongelmat ovat selvittävissä
Kun ensimmäisen kerran lähtee
hyödyntämään ideaansa, on paljon opittavaa. Luota
siiten, että yhteistyöllä kaikki selviää.
Lopuksi sinusta tulee asiantuntija.
Onnea ja menestystä ideallesi!
Kirjoittanut: Maila HakalaHUOM! Linkit yllämainittujen organisaatioiden sivuille Tuulian
sivuilla osuudessa yhteistyö Patenttitietokantoja
PatInfo-patenttirekisteri
Euroopan
patenttiviraston patenttirekisteri
Copyright © QUIN-SUOMI RY 2009